sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tampere KV 4.5.2014

Aamulla suuntasimme Marjon ja Jaron kanssa kohti Pirkkahallia ja Tampereen Kv näyttelyä. Kotoa matkaan lähti Nille. Lisäksi odotimme paikalle myös Elinaa ja Elliä. Schapendoeseja oli ilmoitettu 17. Tuomarina oli herra Saksasta, Horst Kliebenstein. Nille oli pentuluokassa 7-9kk. Muita pentuja ei tälläkertaa ollutkaa. Nille esiintyi kivasti ollen Rop-pentu. Tästä suoriuduttuani aloin odottamaan uutta vuoroa kehään menoon. Olin esittämässä myös Elinan Elliä ( Tiny Scoundrel Brigitte Bardot ). Elli ei montaa kertaa näyttelyissä ole käynytkään, yhdessä pentu ja yhdessä virallisessa junnuikäisenä. Mutta ehkä tulevaisuudessa näemme senkin useammin kehässä sillä hieno oli tulos. Elli oli avoimessa luokassa, luokassa oli kaksi narttua. Elli ERI 1 SA. Sitten aloimme odottamaan parasnarttu kisaa. Lopussa oli hyviä narttuja. Elli sijoittui neljänneksi. Tuomari tuli vielä erikseen sanomaan, että kaunis narttu mutta "kauheassa" karvassa. Toisilla oli karvaa enempi. Lopullinen tulos oli siis eri 1 SA PN 4 VASERT, huikeaa!!!

Nillen arvostelu suomennettuna:

Erittäin kauniisti kehittynyt. Kaunis pään tyyppi. Kuiva kaula. Tiivis selkä ja laskeva lantio. Hyvin kulmautunut. Liikkuu yhdensuuntaisesti. 1 KP ROP-PENTU