torstai 10. toukokuuta 2018

Kesää kohden

Kevät meni vauhdikkaasti. Pitkään saivat koirat nauttia lumisista keleistä.
Helmikuulla kävimme Nillen kanssa SSKY:n erkkarissa. Nille oli Saija Juutilaisen tuomaroimana ROP koira. Suurenmoinen päivä oli myös veteraani poika Tepille ( Nalle-Haukun Turkka ). Se oli PU 4 ja saaden SERT:n tullen näin FI MVA:ksi. Aivan mahtavaa! Olin myöskin ilmoittanut Arielin mutta koska meillä jylläsi kennelyskä niin Ariel joutui jäämään kotiin. Nillen sain evakkoon niin että varoaika saatiin täyttymään.

Vuoden 2017 kiertopalkinnotkin julkaistiin. Nille oli vuoden 2017 näyttelyschapendoes. Kävimme sen kanssa vain 6:ssa näyttelyssä joten mieluisa yllärihän tuo oli.

Pariviikkoa sitten teimme retken Viron Rakvereen. Reissun kohokohta piti olla Rakveren kebab mutta se oli suljettu :)
Kotoa matkaani lähti Nille sekä Ariel. Matkaseuraamme myöskin Tuija ja Austin. Majapaikkamme oli kiva pieni talo jossa yöpyi viimeistä yötä lukuunottamatta vain suomalaisia.
Lauantana meidän tuomarina toimi Eva Eriksson, Ruotsista.
Nille sai ERIN sekä Ariel. Rodunparhaassa tuomari kertoi että piti Arielista enemmän mutta Nillen etuliikkeet olivat paremmat.
Lopulliset tulokset:
Nille VAL ERI 1 SA PU 1 ROP
Ariel AVO ERI 1 SA PN 1 SERT VSP--> EE MVA
Austin EH 1



Nille:
Champion male  of excellent type. Well sheped breed. Dark eyes. Necc could be ?. Excellent body & bone. Well angulated. Excellent coat texture. Easy movement with power. Shows very well.

Ariel:
Very nice female. Happy & outgoing. Excelent type. Feminine head. Dark eyes. Good neck. Excellent body & bone. Enoughforechest but could be with some more. Excellent coat & angulation. Moves very well.

Ariel sai Viron sertin, koska se on Viron juniorimuotovalio niin sille riitti yksi serti valioutumiseen. Lisäksi kun Viron valious vahvistetaan on mahdollisuus hakea sille myös FI MVA.

Sunnuntaina meidät tuomaroi rodun erikoistuomari Rob Douma, Alankomaista. Olen pitänyt kovasti tästä tuomarista. Kun näin tuomaritiedot niin tein heti päätöksen että lähdemme Viroon.
Nille VAL ERI 1 SA PU 1 ROP RYP-2
Ariel AVO ERI 1 SA PN 1 VSP
Austin EH 1




Nille:
4y. Medium sizewell propotioned male. lovely typical head with large round eye. correct bite. thin ears. good neck. tip-top body. well angulated around. typical light bone, lovely coat. correct springy movement, well presented.

Ariel:
Very nice type. Lovely head & expression. Correct bite. Correct thin ear. Good neck. Correct topline & crop & tail set. Well angulated with light bone. Nice coat. Mover easily & springy. Well presented.



Jäimme odottamaan ryhmäkehiä. Ryhmätuomarina myöskin Rob Douma. Kovinmontaa koiraa ei enään ryhmissä ollut. Nille esiintyi jälleen reippaasti kutenlähes aina. Meidät poimittiin 4:n parhaan joukkoon. Lopulta Nille RYP-2. Ryhmien jälkeen lähdimme ajamaan kohti Tallinnaa ja kotia. Vaihdoimme aikaisempaan laivaan johon ehdimmekin hyvin. Reissu oli aivan mahtava ja aikakului nopeasti. Harmikseen Austin sai molempina päivinä EH:n. Muutenhan reissu olisikin ollut täydellinen.

Seuraavaksi olemme menossa Harjavallan ryhmikseen viikonloppuna. Kotoa mukaan lähtee Ariel. Myöskin B-pennuista Bela ja Toope tulee sinne. Hui kuinka jännittää jo. Siitä parinviikon päästä suuntaamme viikonlopuksi Joensuuhun. Kotoa mukaan lähtee Nille sekä Ariel. Sunnuntaina pentuihin osallistuu myös Lila B-pennuista.
Muuten kesän olemme melko hiljakseen. Katotaan käymmekö missään. Loppuvuoden näyttelyt vielä auki. Elokuussa suuntaamme kohti Hollantia jossa on 3 eri näyttelyä. Mieli myöskin olisi tehdä jokin reissu vielä ulkomaille mutta katsotaan..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti