sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vuodelle 2015 on kalenteri kääntynyt

Vuosi on vaihtunut ja hyvää vauhtia elämme jo vuotta 2015. Vuoden viimeiset näyttelyt kävimme Helsinki voittajassa 7.12.14, jossa tuomarina oli Jan De Gids, Hollannista. Mukana siellä oli pennuissa Lotta ollen PEK 4, junnuissa Nille ERI 2, SA, PU 3, VASERT, junnuissa Hertta EH 2 ja valioissa Helmi ERI 3, SA. Tuloksiin olin todella tyytyväinen ja näinollen näyttelyt vuodelle 2014 oli pulkassa. Hieno vuosi takana. Iso kiitos Alisalle, joka on Hertan kanssa ahkeroinut hienosti :)
Uusivuosi vaihtui kotosalla perheen parissa. Raketeista ei meidän tytöt ole moksiskaan. Edelleen odottelen Helmille juoksuja alkavaksi. Kesän juoksuista se oli sitten tarkoitus astuttaa. Sitä ennen kuitenkin käydään katsastamassa että silmät on ok. Terveystuloksia on tulossa muillekin.
Näyttelyitä jatkamme jälleen tammikuulla. Ensin Lahden ryhmänäyttelyssä. Sinne onkin ilmoitettu suuri määrä schapendoeseja, 24 kpl. Ja Toomaksen syntymäpäivänä 24.1 käväisemme Turun kansainvälisessä näyttelyssä. Ulkomaan matkaakin olisi tarkoitus suunnitella, kun saisi vielä sopivan sijoittumaan kalenteriin :)
Nyt nautimme lumisesta maisemasta ainakin edes pienen hetken :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti