tiistai 21. lokakuuta 2014

Syksyisiä aatoksia

Viimekerrasta onkin jälleen vierähtänyt. Kesä on päättynyt ja syksy saapunut. Nyt on aika katsastaa menneisyyteen ja yrittää muistella mitä on tapahtunut. Koirat ovat nauttineet ja viettäneet aikaansa perhekoirina. Helmi on oikea kesäkoira, nauttii kun saa olla ulkona aamusta iltaan ja loikoilla varjossa. Caro taas on herännyt kesäuniltaan ja nauttii kylmästä ja lumesta. Toinen on kesäkoira ja toinen talvikoira :) Jokunen schapetapaaminenkin ollaan keretty viettää kivassa porukassa vaihdellen eri grillauspaikkojen väliä. Muutamissa näyttelyissä ollaan pyörähdetty mukavin tuloksin ja parit mätsäritkin käväisty. Mennään koira kerrallaan vauvasta rouvaan tai ainakin melkein siinä järjestyksessä :)

Lotta
- Merkittävimmät asiat on saatu rokotukset kuntoon ja tutustuttu asuinympäristöön
- Rokotuksien myötä päästy parissa mätsärissä käymään. Toisessa ollen sinisten pentujen 2, jossa oli sinisiä ainakin 17 kpl. Toisessa oltiin sinisten pentujen 1, muutaman pennun joukossa. Hyvää harjoittelua tulevaisuutta ajatellen.

Nille
- kävässyt päivän yli 9 kk:n ssky:n erkkarissa saaden erin ja sa:n ollessaan luokkansa 3.
- Saavuttanut Miran kanssa JMV-14 tittelin ollen VSP koira sekä saaden ensimmäisen sertin , samalla reissulla euroschapessa ollen PU 3 ja vasert.
- Nokian ryhmänäyttelyssä esiintyi erin ja sa:n arvoisesti ollen myös PU 1 ja ROP ja saaden toisen sertinsä
- Tampereen ryhmänäyttelyssä kävi esiintymässä erinomaisesti saaden myös sa:n ja ollen PU 2 ja saaden toisen varasertin.
- Kesän Nille on viettänyt osittain meidän perheen kanssa ja osittain Miran kanssa ja syksyn vietossa jälleen Miran luona.

Hertta
- Kävi viimeisen pentuluokan esiintymässä Nokian ryhmiksessä ollen ROP-pentu
- Tampereen ryhmänäyttelyissä korkkasi junnuluokan. Alisa esitti Hertan erinomaisesti ja sa:n arvoisesti ollen PN 3 ja saaden ensimmäisen sertin.

Helmi
- On palannut mammalomalta. Kasvattanut karvaa ja massaa. Pikkuhiljaa palautuu parempaan päin.
- Kävi esiintymisen ilosta esiintymässä Nokialla ollen erinomainen sa:lla ja PN 3
- Käväisi Tervakoski KV:ssa ollen Erinomainen.

Caro nauttii olostaan ja odottaa talven tuloa :)

Loppuvuonna on tiedossa Lotan kanssa Lahden pentunäyttely. Lisäksi käymme Jyväskylä KV:ssa Hertan ja Nillen kanssa. Loppuvuoden kruunaa Helsingin voittajanäyttely jossa on tuomaroimassa erikoistuomari Jan De Gids Hollannista. Sinne on lähdössä Hertta ja Helmi, Nille ja Lotta. Siihen onkin hyvä päättää tämävuosi ja jäädä pienelle huilahdustauolle.

 Hertta
 Helmi
 Nille
 Lotta

Ensivuoden suunnitelmiin on tiedossa toki näyttelyitä, mahdollisesti joku ulkomaan reissu, terveystarkastuksia ja Helmille olisi suunnitelmissa pennut ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti